AMERIKKAAN, AMERIKKAAN...

09:15 startattiin Mississaugasta kohti Michigania. Keli oli harmaa, mutta ei satanut. Päätettiin ajaa Hamiltoniin asti valtatietä ja siirtyä sitten pienemmälle tielle. Muuttelin navigaattorissa vähän määrityksiä. Pilvet kaikkosivat ja aurinko alkoi paistamaan. Ihailtiin kukkivia kirsikkaviljelmiä ja omenatarhoja kunnes heräsin, että Niagaralle on enää 25km matkaa. Meidän Dodge on niin liukasliikkeinen, että pääsi vähän yllättämään. Vetäsin seuraavasta rampista alas ja muutin määränpään naviin. Puhuttiin, että lomallahan tässä ollaan, että mitäpä se haittaa vaikka vähän koukataan. Pian eteen tulikin tulppaanipellot.

Juuri eilen oli puhetta, että Niagaralla on ensi viikonloppuna tulppaanifestivaalit. Toivoin, että mekin nähtäisiin tulppaaneja vaikka Michiganin puolella. - Toiveeni kuultiin.

Ajeltiin hiljalleen kylästä toiseen. Aurinko paistoi ja lämpömittari näytti parhaimmillaan +27 astetta. Ensiksi tien varsilla oli viini- ja hedelmätarhoja. Myöhemmin perunaviljelyksiä ja sitten jumalattoman suuria karjatiloja. Tuumattiin, että ei kai nuin isoja navettoja oo muualla ku Koposperällä.

St Thomasissa käytiin syömässä, ryypättiin kahvit ja päätettiin, että loppumatka rajalle Sarniaan ajetaan moottoritietä. Se ei ollutkaan huono ratkaisu. Tiellä ei ollutkaan valleja ja maisemia näki ihan hyvin. Raatobingoakin saatiin pelata kun tienvarret oli täynnä peuroja, pesukarhuja, murmeleita ja kalkkunoita. - Siis kuolleita sellaisia. Kaksi elävää töökiä nähtiin jossakin vähän ennen Sarniaa.

Blue Water Bridgestä hurautettiin yli ja rullattiin tulliin. Halusihan ne meidät tietenkin sisälle. Kyselivät niitä iänikuisia kysymyksiä, ottivat kuvat ja sormenjäljet. Maksettiin maksut ja saatiin lupa saapua Yhdysvaltoihin.

Ajettiin suoraan Frankenmuthiin joulukauppaan, mutta se olikin jo menossa kiinni. Kurvattiin ympäri ja ajettiin Birch Runiin Fashion Outletiin. Sieltä Skechersin outletista löydettiinkin Päpin kans uudet kengät. Tai no minä ostin kengät ja Päpi sandaalit. Muihin liikkeisiin ei kurkisteltukaan. 

Dodgen bensatankki sanoi empty ja ajoin tankille. Lykkäsin kortin sisään, naputtelin pin-koodin, valitsin bensan ja aloin tankkaamaan. No, eihän sieltä mitään tullut. Aikani painelin nappeja, aika voimakkaastikin, kun lopulta naisääni kuulutti, että täytyy tulla sisälle maksamaan. Marssin sisälle ja tarjosin korttia, niin se oli lukittu! - Kiva! Kaivoin setelin taskusta ja se olikin Kanadan 50 dollaria, eikä se tietenkään kelvannut. Nainen oli aika kyllästyneen oloinen minuun... Sanoin sille heippa ja ajoin kadun toiselle puolelle seuraavalle asemalle. No, ei se homma toiminut sielläkään. Ei minun kortilla, eikä Päpin kortilla. Kaivoin autosta oikean maan valuuttaa ja marssittiin taas sisälle. Siellä oli palvelualttiimpi myyjäneito, sekä oikein auttavainen miesasiakas. Iskin 50 taalaa tiskiin ja menin tankkaamaan. Sillä rahalla sai ihan pientä vaille tankin täyteen.

Seuraavaksi tankattiin juomapuoli kuntoon ja siirryttiin Meijerille. Meijer on paikallinen Halpahalli. Siellä shoppailtiin kunnes nälkä kouri mahaa. Maksoin ostokset kortilla ja se toimi moitteettomasti. Kuitenkin matkalla ravintolaan päätettiin poiketa hotellille ja kirjautua sisään. Minun kortti ei ensiksi toiminut, mutta toisella yrityksellä ei temppuillut yhtään. Juuri kun oltiin poistumassa, aulassa istunut nainen alkoi kysellä mihin saakka sauna on käytettävissä. Pyörähdin ympäri ja kysyin, että "Onko täällä sauna?!" Nainen sanoi, että me oltiin täällä ennen, me mennään ekaksi! Kerroin, että olemmekin menossa syömään nyt ensimmäiseksi. Silloin nainen pomppasi ylös ja sanoi: "Suomalaisia! Kaikki suomalaisia! Tervetuloa tänne käymään!" Meitä alkoi naurattamaan ja hän sanoi, että ei sen enempää osaa suomea. 

Tutussa ja turvallisessa Applebee´s ravintolassa syötiin niin, että napa natisi. Hilikin ahnehti puolitoista annosta. Ravintolasta lähtiessä vielä yllytti minua ajamaan sen huoltoaseman pihan kautta jossa oli se tympeä myyjä. Sanoi, että näkeepähän, että saatiin bensaa naapurista!

Huomenna tehdään uusi yritys joulukauppaan ja lähdetään sitten nousemaan Michiganin niemimaata ylöspäin. Illalla pitäisi osua Traverse Cityyn.

MONENLAISTA ONNEA

Voi pojat! Onhan meillä ollut tapahtumarikas sunnuntai. Nyt pitää tosissaan skarpata, että jaksaa kirjottaa. Aamulla kello soi kahdeksalta ja sitten lähdetään tien päälle. Vaan palataanpas tähän aamuun...

Meillä oli tällä reissulla yksi tehtävä. Hilkan miehen papan isä, Hiski on lähtenyt 1900-luvun alussa Kanadaan ja jäänyt sille tielleen. Tiedettiin hänen kuolleen Torontossa 1960, mutta paljon muuta ei sitten tiedettykään. Viime vuonna aloitin Hiskin etsinnän netissä. Etsin itse, sekä kyselin viisaammiltani apua. Miehestä ei vain tuntunut löytyvän mitään. Kyllähän se hieman hankaloittaa hommaa kun mies on muistanut hieman väärin mm. nimensä, syntymävuotensa ja aviosäätynsä. Lopulta kuitenkin saatiin langan päästä kiinni ja asioita alkoi selvitä. Viimeisimpänä tietona pari viikkoa sitten ansioituneet etsijät selvittivät hautapaikan sijainnin. Jäljet päättyivät Yorkin hautausmaalle Torontoon. 

Lähdettiin heti kahdeksan jälkeen liikenteeseen, että ehditään Mississaugasta pois ennen kuin sulkevat katuja maratonin vuoksi. No, ei ehditty. Jonkin verran jouduttiin volttaamaan Port Creditissä, mutta lopulta murtauduttiin ulos. Kuviteltiin, että sunnuntaina ei olisi paljon liikennettä, mutta taas erehdyttiin.

Sujuvasti kuitenkin luovittiin liikenteen seassa ja osuttiin hyvin kohteeseen. Olin ottanut haudan sijainnista kuvakaappauksen ja vertaamalla sitä navigaattorin karttakuvaan löydettiin heti oikealle alueelle. Kyseessä oli alue 9 ja hautapaikka 1000. Hili ja Päpi singautti heti puolijuoksua lukemaan nimiä hautakivistä. Itse tutkiskelin vielä karttaa ja päädyin tutkimaan aluetta missä oli maassa olevia muistolaattoja. Huomasin, että maassa oli siellä täällä pieniä betonilaattoja joissa oli numeroita. Erään muistolaatan kohdalla oli 1019. Hiskin muistolaattaa en vain löytänyt. Sitten näin erään laatan alakulmassa hyvin pienellä numeron ja kun tarkemmin katsoin, niitä alkoi löytyä muistakin. Kun H&P tuli takaisin, osasin jo sanoa, että hauta on jossakin tässä ihan muutaman metrin säteellä. Rapsuteltiin nurmea laattojen päältä ja löydettiin numero 1001. Sen kummallakaan puolella ei ollut muistolaattaa. Lopulta nurmen alta paljastui laatta numero 999 ja siten varmistui hautapaikan 1000 sijainti.

Oltiin edellisenä päivänä ostettu Dollaramasta silkkikukka ja jo aiemmin Suomesta suomenlippu, jotka aiottiin jättää haudalle. Sisar H vain sattui jättämään lipun matkalaukkuunsa, niin meillä oli vain kukka mukana. Sanoin Hilille, että iske se kukka tähän! Tässä sen haudan täytyy olla.

Sen verran asia kuitenkin vaivasi, että laitoin mummut kaivamaan. Ite valvoin työtä, että eivät liian syvälle kaiva. Vaikka olin viimeisen vuoden Hiskiä katellut, niin en minä sitä ihan konkreettisesti halunnut löytää. 

Viiden sentin syvyydestä se numerolaatta löytyi ja voitiin todeta tehtävä suoritetuksi.

Ja kuten kuvasta näkyy, kukat iskettiin juuri oikealle kohdalle näkemättä laattaa. - Hyvä me!

Ajeltiin takaisin Mississaugaan syömään Brucen maukkaita hodareita. Sen jälkeen kierittiin mahat pömpöllään altaaseen. Ulkona oli +22C lämmintä, mutta täysin pilvistä. Päpi luovutti ensimmäisen tunnin jälkeen ja meni suihkuun. Liekkö väsyttänyt itsensä uidessaan takaperin?! Se nimittäin keksi jonkinlaisen potkutavan jolla pystyi uimaan takaperin. Ei se silti ihan selitä sitä Hilkan uimista. A&B polski meidän kanssa ainakin 1,5 tuntia ja Grönin Eikka (kukas muu) lauloi altaan reunalla koko uimasession ajan. Ite nousin altaasta viimeisenä kun kaksi tuntia tuli täyteen.

Laila, Dave ja Jack tulivat illalliselle ja syötiin kiinalaista. Hyvät oli pöperöt, yllätti positiivisesti. Samalla juhlistettiin Lailan viikolla ollutta syntymäpäivää. Jälkiruuaksi oli iso jäätelökakku - tietenkin kynttilöineen kaikkineen. Ilta oli hauska. Monet naurut saatiin kun rikottiin omat onnenkeksimme. Päpille ennustus lupasi kesällä rutkasti rahaa, Hilille jotain pientä sutinaa ja minulle... noh, ei se nyt varsinaisesti mikään ennustus ollut, paremminkin toteamus.

Nautit unelmiesi ja suunnitelmien jakamisesta muiden kanssa.

MOLSKIS JA LOISKIS

Suunnitelmat muuttuivat. Puolilta päivin hypättiin Dodgeen ja singautettiin Lailalle ja Davelle Port Creditiin. Aino ja Bruce ei lähtenyt mukaan, niin odotettavissa oli hiljainen vierailu. En tarkoita sitä, että Aino jäi kotiin, vaan sitä, että Laila puhuu yhtä paljon suomea kuin minä englantia. Kuitenkin ennakkoarviosta poiketen puhetta riitti ja monet kuulumiset saatiin vaihdettua. Ja tulihan ne Aino ja Brucekin sinne. Ilmeisesti vetivät vainua Daven grillistä.

Vierailun jälkeen me hurautettiin Walmartiin shoppailemaan. Varttuneimpien sisarten suurin murhe on nimittäin ollut kihartimen puuttuminen. No, se on sitä vieläkin. Ei löytynyt sopivaa käherrintä siitä kaupasta. Monta muuta listalla ollutta tuotetta sen sijaan löydettiin. 

Sen verran kuitenkin kurvailtiin, että huomasin meidän Chargerin kaipaavan jo pesua. Ja totta puhuen, vedellä läträäminen se oli meilläkin mielessä. Aurinko paistoi altaalle ja vesi kimalteli kutsuvasti.

Ja tietäähän sen ku lapset pääsee pitkän talven jälkeen uimaan, niin ilo oli irti. Vesi räiskyi ja ääntä riitti. Mahtoi siinä naapurit taas kuunnella ja ihmetellä. Yhteiskuvaakin yritin ottaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Jos toisella näkyi kuvassa pää, niin toisella sitten pyrstö.

Ja taas se on todistettu, että Hilkka osaa uida "lötkö-pötköllä" vain takaperin. Ei oo taidot yhdeksässä vuodessa ruostuneet, joskaan eivät myöskään kehittyneet.

Illalla vielä syötiin Chili con carnea ja salaattia. Nyt kun kirjoitan viimeisiä rivejä, sahaaminen seinän takana jo alkoi. Eivät siis jaksaneet odottaa uutta blogipostausta. Eipä siinä, itsellänikin silmä luppasee. Aamulla suunnataan Torontoon ja lisämausteensa reissuun tuo Mississauga Marathon jonka vuoksi useita katuja suljetaan. Katotaan miten akkojen käy...

SUKAT ON SILLÄ MAKKARALLA JA LENTÄÄ SE PÄIVÄNKAKKARALLA...

Tuo "ihana" lastenlaulu on soinut korvamatona eilisestä asti. Toivottavasti tarttuu teillekin. Nyt me on vähän nukuttu ja nassuteltu aamupuurot. Ollaan siis Ainolla ja Brucella Mississaugassa. 

Eilen lähdettiin puoliltapäivin kentälle. Päpi kurvaili terminaalin eteen ja tehtiin siinä Jarin kanssa läpsystä vaihto. Jari tuli junalla kentälle ja otti meidän auton hallintaan. - Kiitos taas kerran! Kaikki sujui nopeasti, oltiin lähtöportilla hyvissä ajoin ja tallustettiin koneeseen. Lento Keflavikiin Islantiin kesti kolme tuntia. Hilikään ei kerennyt päätään nostaa sudokusta kun oltiin jo perillä. Juuri ennen laskeutumista nähtiin kuitenkin Islannin viimeisimmän tulivuorenpurkauksen jäljet. Laava oli levennyt laajalle ja siellä se vielä tupsutteli savua.

Keflavikin kentällä kiemurreltiin kohti passintarkastusta ja kaikki sujui hyvin siihen saakka kun yritettiin koneeseen. Niillä oli siellä nyt joku outo tarkastus ennen koneeseen nousua. Henkilökunta tarkasti jonossa olevien ihmisten passit todella tarkkaan. Vertasivat kuvia, katsoivat passin sivuja valoa vasten ja nykkivät sivuja. Meiltä kyseltiin matkan tarkoitus, määränpää, majoituksen osoitteet jne. Halusivat jopa nähdä eTA:n paperisena. Onneksi minulla on KAIKKI paperit tulostettuina kansiossa. Lopulta liimasivat pienen tarran passin kanteen ja toivottivat hyvää matkaa.

Tällä matkalla koettiin sellainenkin ihme, että minunkin jalkoihin kiskottiin Mäntsälässä lentosukat! Niinhän siinä kävi, että kun yritettiin nousun jälkeen nukkua, alkoi sukkanauha kiristää päätä. Vasen sukka oli alkanut rullautua alas ja painautui pohkeeseen. Siinä kun sitten paiskoin jalkojani, karisi vähäisimmätkin unenrippeet. Ketteränä tyttönä vääntelin koipeni penkille ja Päpi sai kiskottua sukan jalasta.

Torontoon laskeuduttiin puoli seitsemän paikallista aikaa. Siellä passintarkastus oli helppo, mutta laukkuja saatiin odottaa aika pitkään. Jokaisen laukku kuitenkin tuli ja suunnattiin vuokraamoon. AVIS autovuokraamo oli parkkihallissa kaikkein kauimmaisena. Homma kuitenkin sujui sielläkin helposti ja kerrankin saatiin mitä tilattiin. Nyt meillä on sitten Dodge alla. Kuvan autosta laitan sitten kun ehdin sen ottaa. Illalla ajettiin vain suoraan Mississaugaan, oli jo aika pimeää ja mahoton näläkä! Bruce kävi kipaisemassa meille Harvey's:lta hampurilaisateriat ja sen jälkeen oltiin valmiit sänkyyn.

Ensimmäisen kerran heräsin varmasti vajaan tunnin kuluttua kun molemmat pohkeet kramppasi! Siitä kun tokenin, uni taas maistui. Seinän takaa kuului tasainen jyrinä kun sisarukset tuulettivat palkeitaan. Neljältä heräsin kun lakana oli kiertynyt kaulan ympärille ja toinen käsi puutunut olkapäästä asti. Kierurtelin itseni vapaaksi ja aloin oottelemaan aamua...

Tänään täällä on sateinen päivä. Eipä haittaa, ei ollutkaan isompia suunnitelmia. Laila tulee meitä moikkaamaan, jossain vaiheessa käydään Walmartissa tekemässä muutama hankinta ja sitten höyryävä uima-allas odottaa polskijaansa. Illasta on luvattu kaunis ja lämmin.

Jaahas! Haukkuhälytys Mäntsälästä! Tutkan mukaan se kuitenkin tulee aitojen sisäpuolelta. Sari pitää Kianalla tutkapannan kaulassa, että jos se pääsee jostakin karkaamaan, niin on edes teoreettinen mahdollisuus löytää se. Hyvin siellä näyttää menevän, mutta kolme viikkoa on pitkä aika. Alaskahan on Äitinbaarissa huolehtimassa vanhuksista ja hoitaakin homman hyvin.

Mississauga vaikenee, mutta vain hetkeksi.

MUUTAMA PIKKU MUUTTUJA

Nonni! Ollaan Mäntsälässä ja lähtöön aikaa näpäkät viisi tuntia. Seuraavat kaksi tuntia on aika kiireisiä, mutta eiköhän siitä selvitä. 

Hilillä oli aamulla hukassa puolet omaisuudesta, jotka se kuitenkin lopulta löysi kun aikansa vetoketjuja veteli. Yllätyksekseni minä huomasin illalla, että minulla ei ole kenkiä. Ei hajuakaan missä ne on. Noh, tuskinpa ne ois jalkaan mahtuneetkaan enää Kanadassa. Yksi hotellikin piti viime viikolla vaihtaa. Alkoivat sieltä kysellä niin typeriä, että peruin varauksen. Keksivät lisämaksuja, halusivat kuvan ajokortista, luottokortin tiedot ja muuta mukavaa.

Ruoka on uunissa ja minä lähden kohta viemään Kianan Sarille hoitoon. Työkonettakin koitan vielä päivystää hetken aikaa. Sitten syömään, suihkuun ja kentälle. Tällä kertaa hovikuljettaja Jarders tuleekin junalla lentokentälle ja ottaa siellä meidän auton hallintaan.

Lento FI343 Helsingistä Keflavikiin lähtee 15:05 ja toivottavasti ollaan silloin kyydissä. Seuraava blogipäivitys ilmestyy joskus. Instaa koitan päivittää jo matkalta. Pitäkää peukkuja, kohta mennään!

BLOGI ON TAAS VÄÄNNETTY PYSTYYN...

Totuttuun tapaan me tietenkin lennetään taas ensiksi Torontoon. Lento on jälleen yhdellä pompulla Islannin kautta. Vuokrataan auto kentältä ja mennään Ainolle ja Brucelle Mississaugaan viikonlopuksi. Aino kysyikin, että mitä me toivotaan... - ja samalla sanoi, että pihviä ei meille laita kun me ei siitä mitään ymmärretä! Toivottiin Brucen hodareita, Ainon keittämää maissia, mehukkaita appelsiineja ja sitä, että uima-allas olisi auki. - Turha toivo! Ainakin nyt näyttää, että Mississaugan kevät on yhtä hidas kun täälläkin. Toivotaan, että säät sallisi altaan avaamisen edes palatessa toukokuun puolivälissä. Pitäisihän meidän päästä testaamaan mihin suuntaan se Hili tällä kertaa ui.

Uutena juttuna tällä reissulla on se, että me mennään käymään Kaukaunassa! Blogin nimi ei siis ollut pelkästään kirjoitusvirhe. Kaukauna on Wisconsinissa ja siellä asuu Ritva. Ei meistä kukaan oo sitä ikinä nähäny, mutta lupas se meille jonkunlaisen mökkänän lattialle katella, jonka päällä saahaan nukkua roijua. Ritva on minun nettituttu ja antoi minulle jo Alaskan reissulle matkavinkkejä. Sen verran tunnen matkaseuraani, että Hili ainakin löytää hyvinkin pian jonkun yhteisen tutun Ritvan kans. Ainaki ne on ollu samassa paikassa yhtä aikaa tai sitten joku sen sukulainen on ollu yhtä aikaa lauantaitansseissa tai jotain...

Michiganissa ja Minnesotassa kierrellään taas suomalaisalueita. Pyritään käymään alueilla, missä ei olla ennen käyty. Ainakin Minnesotan pohjoisosan alueet on vielä käymättä. Toki sen verran pidin puoliani, että Minneapolisissa ollaan pari yötä. Ensiksi käydään katsomassa Twinsien baseballia Target Fieldissa ja toinen päivä shoppaillaan Mall of Americassa. Jokunen muukin nähtävyys on listalla...

Takaisin Kanadaan sutkautetaan taas Thunder Bayn kohdalta. Äitienpäiväpäivällinen syödään siis tänä vuonna Thunder Bayssa. Jospa me sieltäkin löydettäis taas jotain uutta näkemistä. Ainakin se on uutta, että tällä kertaa ei ajetakaan Sudburyyn. Pyyhkäistään Sault Ste. Marien jälkeen Manitoulin Islandille yöksi ja siitä seuraavana päivänä seilataan lautalla Tobermoryyn. Kun viime reissulla seilattiin Yukonjoella, niin pitäähän sitä nyt suuret järvetkin kokea...

Blogin rakentelin taas samalla tavalla kuin edellisetkin. Sivupalkin ylintä kuvaa klikkaamalla näkee matkareitin kartalla. Matkasuunnitelmasta näet missä ollaan milloinkin. Kiinnostuneille on linkit majoituksiin, sekä muutamiin kohteisiin matkan varrella. Instagramin linkkiä en saanut toimimaan, mutta lukemalla QR-koodin löydät sen saman @kiertelen Instagramtilin, jota käytettiin jo Alaskan matkalla. Ota tili ja blogi seurantaan. Ole aktiivinen ja kommentoi. Kommentointi on kirjoittajan ainoa palkka. Sivuston alaosassa on helppo liittyä sivuston lukijaksi.

Nyt yksi märkä kuono tökkii minun hiirikättä siihen malliin, että on aika lähteä koirapuistoon. Päivittelen blogia vielä myöhemmin lisää. Peli on kuitenkin avattu, joten voitte laittaa osoitteen jakoon. Muutama pikku juttu on vielä tekemättä ennen kuin päästään reissuun...