EI MITÄÄN RAPORTOITAVAA

Mississaugassa kaikki hyvin. Aamupala syöty ja seuraavaksi alkaa laukkujen pakkaaminen. Laitetaan kaikki lähtövalmiiksi, tyhjennetään auton kaikki säilytyslokerot ja painutaan uimaan.

Lento lähtee illalla 21:00 ja on Suomessa sunnuntaina 14:00. Onneksi nyt ainakin näyttää, että Haapajärvelläkin jatkuu ihan kohtuulliset kelit vielä ensi viikolla.

Kirjoitan paluumatkasta kun tulen tajuihini, joko sunnuntaina tai maanantaina. Ja myöhemmin teen tuttuun tapaan vielä jonkinlaisen loppuyhteenvedon. - Nyt pakkaamaan!

VIIMEINEN REISSUPÄIVÄ

Olihan komea päivä! Ja kun päivän päätteeksi yhdentoista jälkeen illalla nousin uima-altaasta, en voinut kuvitellakaan kirjoittamista. Uni tuli varsin herkästi.

Puoli kymmeneltä aamulla lähdettiin Manitowaningista kohti South Baymouthin lauttarantaa. En ollut ostanut lauttalippuja etukäteen, niin kävin ostamassa ne vasta satamasta. Kahden tunnin lauttamaksu oli meiltä kolmelta ja autolta yhteensä 61euroa.

Odoteltiin jonossa, niin Päpi sanoi, että -"Taas tuossa meidän edessä on tuommonen Kaarijä-auto." Ei meinattu tajuta, että mitä se selittää...

 Dodge Ram - tuo "pässinpää" näyttää kuulema ihan Käärijän bolerohihoilta.

M/S Chi-Cheemaun saapui ajallaan. Ajettiin auto lauttaan ja noustiin kannelle ihailemaan maisemia. Etsittiin laivan perästä istumapaikat mihin ei tuullut, mutta paistoi. Me napotettiin penkissä hiattomissa paidoissa, käärittiin caprien lahkeita vielä ylemmäs ja nautittiin lämmöstä. Paikalliset kävelivät ohi toppatakeissaan, huppareissaan tai vähintään toppaliivi päällänsä. Kyllä kai ne piti meitä hulluina.

Ennen kuin saavuttiin Tobermoryyn, mentiin ihan läheltä Cove Islandin majakkaa. Oikeastaan koko matkan näkyi pieniä saaria, vaikka niitä ei tuossa Google maps-kuvassa näykään.

Itse Tobermory jäi meiltä oikeastaan näkemättä. Autoletka ajoi lautalta ulos ja me sen saman virran mukana. Olisi pitänyt googlata etukäteen jokin paikka minne olisi voitu ajaa. Nyt se jäi tekemättä. Eipä silti, nähtiin vaikka mitä muuta.

Wiartonista napattiin kahvit ja käännyttiin tielle yksi. Tie kulki aivan järven rantaa ja maisemat oli uskomattomat. Ajelin hitaasti ja ihasteltiin. Välillä pysähdyttiin kuvaamaan. Oli hienoja taloja, komeita pihoja ja lähes koko matkan tien toisella puolella kasvoi kaikenlaisia kukkivia puita ja pensaita.

Lopulta noustiin rannasta ylös korkealle mäelle Kembleen. Siihen oli paikallinen naisten yhdistys tehnyt näköalapaikan. Pöydällä odotti teekattaus ja tuoli. Olisin saattanut istua siinä tuolissa vaikka iltaan asti. Näkymä alas järvelle oli todella upea. Kuviin sitä ei vain saanut oikein mitenkään.

Oli kuitenkin pakko jatkaa matkaa. Ajeltiin kymppitietä etelään pieniä kyliä tuli toinen toisensa perään. Välillä taas oli todella laajoja viljelyksiä kuin Etelä-Pohjanmaalla. 

Hili kuvasi maatiloja ja viljelyksiä. Välillä varoiteltiin amisseista ja nähtiinkin niitä pihatöissä. Ensimmäiset amissit nähtiin hevosineen vasta iltamassa, mutta minulla ei niistä ole oikein kunnon kuvaa. Hilillä saattaa olla, koska meinasi jäädä niiden hevosien alle. Odotti niiden tulevan toista tietä ja piti jo hihkasta, että katoppas taakses!

Illan hämärtyessä lähestyttiin Mississaugaa ja kurvattiin Montana'siin syömään. Syötiin tacoja - tai ketkä söi, ketkä ei! Rullasin ihteni takaisin autoon ja highwaylle. Aivan älyttömästi oli liikennettä, vaikka oli torstai-ilta kello lähenteli yhdeksää. Ainolla ja Brucella höpöteltiin hetki ja sitten painuttiin kuutamouinnille. Polskittiin tunti ihmetellen tähtiä, pilviä ja niitä lentokoneita joita nousi Pearsonilta parin minuutin välein. Ei tarvinnut enää sen jälkeen haaveillakaan koneen avaamista. Uni tuli odottelematta.

Aamulla taas oltiin Hilin kans jo puoli yhdeksältä altaassa. Tunti uintia ja sitten aamupalalle. Päätin jo eilen, että nyt ei anneta uimapuvun kuivua. Pakko nauttia viimeisistä lomapäivistä, vaikka täällä ei ole nyt niin lämmintä. Puhkuttiin ja puhallettiin niin kovasti lämpöä sinne Suomeen, että vähempikin ois riittänyt. Nyt kuitenkin pitää lähteä tankkaamaan Dodge ja saattaa olla, että pitää vielä vähän shoppailla... - Huomiseen!

LÄMPÖÄ, LAINEITA JA LOISTAVIA HANKINTOJA

Täällä sitä ollaan Manitowaningissa, Manitou Islandilla. Laitanpa ihan karttakuvan, niin pysytte kyydissä.

Huomenna aamupäivällä suikataan tämän saaren kärkeen South Baymouthiin ja siitä lauttaan. Jos eivät ota kyytiin, niin sitten ajellaan vähän pidempää reittiä ja nähdään taas "Supperi", siis Sudbury.

Vaan palataanpas taas aamuun. Aamu alkoi A:lla (aamupala) ja päättyi U:hun (uimiseen). Hotelli oli hyvä, ei valittamista. Näytti kyllä, että ei päästä siitä kylästä irti, kun ensin piti vielä tsekata muutama uus ruokakauppa, että jos sieltä löytyis Sarille meksikolaista oreganoa. Yhdessä vaiheessa jo epäilin, että navi ajattaa meidät taas Amerikkaan. Sault Ste. Mariehan on "kaksoiskaupunki". Toinen kaupunki on Kanadassa ja toinen samanniminen USA:n puolella heti joen takana. Kurvasin sivukadulle ja tarkistin navigaattorin määritykset ja - Kappas! Oltiin suomalaisten "vanhainkodin" portilla.

Heitettiin lutsi sen Uusi koti-kerrostalon ympäri. Fiksut oli senssit, oli kasvimaat ja kaikki. Mummuja en päästäny autosta tai siellä oltais vieläkin. Kiersin nopeasti kaupat ja yhdessä koluttiin Dollarama (taas). Niille, jotka ei tunne maata tai ei ole seurannut edellisiä blogeja, niin Dollarama on halpakauppa missä on mm. Kanada-matkamuistoja halvalla. Kiinassa tehtyä shittiä, mutta joskus yllättävänkin hyviä tuotteita.

Heti kun jätettiin kaupunki taakse, alkoi kuulua outo ujellus. Kysyin, mistä tuo tulee? Meidän jokaisen puhelimeen tuli yleinen hätäilmoituksen testausviesti.

Alkumatkasta oli aivan mahtavat kumpuilevat lehtimetsämaisemat kaikissa kevätväreissä, mutta eipä ne näyttänyt kuvissa miltään. Sitten kun alkoi alavammat maat ja maaseutu, oli paljon hevostiloja.

Walfordissa päästin mummut eka kerran hautausmaalle kun oli niin lämmin (+22C) ja hautausmaa oli pieni. Samassa kun päästin ne irti, niin huomasin, että väärä rasti! Se oli katolilainen hautausmaa, tai ainakin tien toisella puolella oli katolilainen tontti. Noh, löysi ne kuitenkin sieltäkin yhden suomalaisen. Walfordin Vuorisen Ville tais olla voortimiehiä...

Me jokainen päiviteltiin, että näitä paikkoja ei oo ikinä nähty, vaikka ollaan Päpin kans ajettu tästä kahdesti. Toki ekalla kerralla toisin päin ja talvella. Koko mummulaumalla ajettiin 2015 toisin päin, mutta saatto olla muita häiriötekijöitä. Aivan tuntui uusilta paikoilta, mutta nimet oli ainakin mulle tuttuja.

Thessalonissa syötiin Timillä ja juotiin kahvit Huronin rannassa. Oli mukava naatiskella...

Kun saavuttiin Espanoliin, muistin entuudestaan vain paperitehtaan ja Giant Tigerin. Viimereissulla mummut osti vaikka mitä rytkyjä edellä mainitusta kaupasta. Huonommin ei mennyt nytkään. Mullakin on nyt viis uutta paitaa! - Että ei muuta ku juhlakutsuja tulemaan. 

Siitä jatkettiin kutostietä Manitoulin Islandille. Maisemat oli aluksi kallioiset ja komeat. Vasemmalla puolella oli Georgian Bayn vesistöä ja oikealla Huronjärveä. Tie vain oli mutkainen, tiiroista (deers) varoiteltiin ja autoletka venyi perässä, niin kuvaamista ei voinut edes harkita - ainakaan auton ratista! Sitten kun tilanne helpottui, otettiin muutamat kuvat.

Alkumatkasta sanoin, että niin kuin ajettaisiin Suomalaisessa saaristomaisemassa ja myöhemmin mainitsin, että tämmöseltä näyttää Suomen lapissa. Toki maisema välillä poikkesi näistä määritelmistä, mutta paljon oli tuttuakin.

Hortonomit vois kertoa mikä tuo tässä alla olevassa kuvassa oleva puska on...

Nyt kun saavuttiin motelliin, on räjäytetty laukut. Mummut sai kaiken mahtumaan, ite en oo vielä uskaltanut yrittää. Oon napsutellu tässä paikallista viskiä, kirjottanu ja ootellu inspiraatiota. Pakko on varmaan jotain tehdä... muuten ei sovi nukkumaan sängyssä.

Aamupäivällä sitten yritetään lauttaan ja jos onnistutaan, niin seilataan Huronjärven ja Georgian Bayn välisen "kannaksen", vai pitäisikö sanoa salmen yli kohti Tobermorya. Siitä sitten rannikkoa myötäillen ja vähän koukaten Ainolle ja Brucelle Mississaugaan.

KAKSITOISTA TUNTIA

Huomattiin aamulla, että ei otettu yhtään kuvaa Thunder Baysta. Oli siis pakko kurvata lähtiessä näköalapaikalle ja ottaa kuva nukkuvasta jättiläisestä.

Matkalla Sault Ste. Marieen ei tapahtunut mitään raportoitavaa. Keli oli aurinkoinen ja juuri sopiva tällaiseen pitkään siirtymään. Lämpötilat liikkui neljäntoista ja kuudentoista asteen välillä. 

Maisemat oli kauniit ja heti puolenpäivän jälkeen Hili huomasi mustakarhun. Jarrutus, pakki ja kaasua! Siinähän se tien laidassa odotteli, että mekin Päpin kanssa nähtiin se. 

Kunnon kuvaa en ehtinyt siitä saada, mutta kyllä tämän paremmin karhuksi tunnistaa, kun sisareni 2015 ottamasta kuvasta. Vertailun vuoksi lisään Kaijan ottaman kuvan tähän myös. Karhu on nuolen osoittamassa kohdassa.

Hyvin pian tämän jälkeen Päpi huomasi hirven ja me muutkin se nähtiin. Myöhemmin minä näin hirven ja lopulta vielä Hilikin. Päivän eläinsaldo oli siis yksi mustakarhu ja kolme hirveä.

Albertan savuista ei ollut nyt tietoakaan. Ainoastaan todella likainen tuulilasi haittasi kuvaamista autosta. Pysähdeltiin kyllä useille näköalapaikoille, mutta eihän ne laajat maisemat näytä miltään valokuvissa. Moni paikka oli tuttu entuudestaan, mutta uusiakin paikkoja ja maisemia löytyi kun ajettiin nyt reitti toisinpäin.

Aurinko laski noin 30km ennen määränpäätä. Sen jälkeen oli aika tympeä ajaa. Dodgessa näyttää olevan huonot valot. Hirvistäkin varoiteltiin n. 200m välein. Yhden hirvikolarin jäljet nähtiinkin.

Hotelli näyttää siistiltä ja mukavalta. Valitettavasti uimaan ei ehditty, mutta läträtään sitten aamulla. Huominen siirtymä on vain 300km. Illalla täytyisi löytää majoitus Manitoulin Islandilta, siellä me ei oo ennen käytykään.

MUMMURALLI JATKUU

Meillä kun on tällä reissulla ollut tapana lykkääntyä outojen ihmisten koteihin, niin tehtiin se taas. Enkä nyt tarkoita oudolla kummallista, vaan ihmistä, jota ei ole koskaan ennen tavattu. 

Kuultiin edellisellä Thunder Bayn matkalla 2015, että täällä asuu eräs Toini, jonka isä on Haapajärveltä lähtöisin. Yritettiin silloin soittaa Toinille, mutta hän oli mökillä, eikä tapaaminen järjestynyt. Päätettiin tällä reissulla yrittää uudestaan. Laitettiin kyllä sanaa jo vähän etukäteen, että ehtii sulatella asiaa.

Illalla soiteltiin ja sovittiin treffit yhdeksitoista. Vierailtiin ensin Toinin asunnolla josta oli hulppeat näkymät Sleeping Giantille. Myöhemmin lähdettiin vielä porukalla syömään ravintolaan. Puheenaiheet eivät loppuneet kesken. Ihmettelyä riitti puolin ja toisin. Me ihmeteltiin kuinka sujuvaa suomenkieltä Toini puhui, vaikka on syntynyt täällä Kanadassa, eikä käytä sitä täällä. Ja Toinia taas hämmästytti, kun kuuli kuinka läheisiä sukulaisia me oikeasti ollaankaan. Meidän isä ja Toini ovat toiset serkut keskenään. Tapaamisen päätteeksi otettiin vielä parit kuvat muistoksi ja annettiin blogin osoite. Toinihan on semmonen mummu, että hallitsee iPadit, iPhonet ja muut nykyajan vempaimet.

Kun kerta oltiin valmiiksi rattailla, niin ajettiin Bay Streetille katsomaan Hoidon raunioita. Noh, eihän siellä muuta ollut kuin tyhjä platta. Hieman tuli haikea olo. Vastapäätä sijainnut Deli & Soppikin oli loppunut. Missähän lienee Suomi-miesten parlamentti kokoontunee nykyään?!

Aurinko paistoi, niin vein nämä siskot vielä kerran hautausmaalle. Tuuli vain oli sen verran kylmä, että kävelyt jäi vähäiseksi. Eiköhän tämä ollut tässä. Sault Ste Mariessa on kyllä täysin iskemättömät hautausmaat, mutta huominen 700km siirtymätaipale voi vähän hillitä enintä intoa.

Ai niin, Toini osasi kertoa, että se eilinen savu oli lähtöisin Albertasta. Nyt siitä näytti olevan jo Ilta-Sanomissakin juttua. Aamulla lähdetään nousemaan Superiorin pohjoisrantaa itään päin ja toivotaan, että vältytään savuilta. 

KIVIÄ TASKUSSA

Nytpä sitä ollaan taas Kanadassa. Saavuttiin Thunder Bayhin vähän ennen seitsemää illalla. Aikaero Suomeen on nyt enää seitsemän tuntia. Lähdettiin hotellilta kymmeneltä ja oltiin rajalla viideltä. Saatiin siis kulutettua 100km matkaan seitsemän tuntia. Oli kyllä mukava päivä.

Superior on niin komea järvi ja sen rannat monenlaisia. Meitä tietenkin kiinnosti ne veden hiomat kiviset rannat. Alkumatkasta keli oli puolipilvinen, mutta lämmin. Kun saavuttiin Grand Maraisiin tankattiin tankki täyteen ja poikettiin yhteen matkamuistomyymälään. Kun myöhemmin asteltiin ulos, huomattiin vuorten rinteillä sumua tai savua. Luultiin sitä ensin sateeksi. Ihasteltiin sitä pikkukaupunkia ja sitten vein siskot äitienpäivälounaalle...

Kun maltettiin jatkaa matkaa, mittari näytti jo +23C lämmintä. Ajeltiin pitkin rantaa ja ihmeteltiin kun sumu vaan lisääntyi. Kohta huomattiin paikka, missä sai auton hyvin pientareelle ja käpsyteltiin rantaan. Kohtalaisen kovat laineet löi rantaan, mutta tuuli oli ihanan lämmin.

Ja oli niitä kiviä! Mummut oli niinku marjassa. Kivet on niin mukavan sileitä, enimmäkseen punaruskeita ja viininpunaisia. Seassa myös turkooseja, sekä mitä ihmeellisempiä sekoitekiviä. Minäkin innostuin nyt keräämään pieniä turkooseja ja sinisiä kiviä taskuuni. Järvilasia ei nähty tällä kertaa yhtään.

Savua oli nyt joka puolella ja minusta se tuoksuikin lievästi. Ilmeisesti se tuli kuitenkin jostain paljon kauempaa. Ei se meitä muuten häirinnyt, mutta komeita kuvia ei saatu kun kaikkialla oli harmaata. Lopulta oli pakko jatkaa matkaa. Lämpötila ylitti jo hellelukeman. Olisi ollut tukalaa ellei se lämmin tuuli olisi vilvoittanut. Kun autossa kaivelin turkoosit kivet taskuista, niin ne kaikki oli tavallisen harmaita! - Taas petkuhuiputusta!

Kun 2015 kierreltiin täällä koko akkaporukalla, nähtiin eräs talo, jonka pihassa oli järjetön määrä kiviä ja erilaisia eläinhahmoja. Nyt kun nähtiin se sama talo ja piha - tai siis ei nähty - se oli kuin kaatopaikka! Sinne oli kerätty kaikki törky ja romu. Kaikkia se tauti teettää!

Grand Portagen intiaanireservaatissa pysähdyttiin kahville. Ulkona oli pöytä, jossa oli niiiiiin mukava istuskella ja nauttia lämmöstä. Höpöteltiin siinä kun eräs pariskunta käveli ohi ja mies sanoi suomeksi, -"Kuulostaa suomenkieleltä". Puhui meille muutaman sanan suomea ja vaimokin kuului sanovan - "Kiitos". 

Matka jatkui USA:n puolen viimeiseen myymälään, jossa tuhlattiin dollareita. Siitä sitten rajalle ja leimat passeihin. Rajanylityksen jälkeen ei enää pysähdelty, koska aikaero nappasi meiltä tunnin. Ajettiin suoraan tuttuun ravintolaan, mutta se oli täynnä äitienpäivän juhlijoita. Jätettiin pöytävaraus, käytiin kirjautumassa vieressä olevaan hotelliin ja palattiin myöhemmin syömään.

Jotta totuus ei unohtuisi, nämä äiteet on pessyt illan pyykkiä. Onneksi tuosta Päpistä on kuoriutunut joku kielinero, niin minun ei tarvi olla ratkomassa eteen tulleita ongelmia. Hyvinhän nuo jo päineen pärjää. Osaavat ja uskaltavat kysyä apua henkilökunnalta.

Nyt iltauinti vaikuttaa sen verran, että silmä alkaa luppasta. Pikkusen kuitenkin huolettaa oman pienemmän lapsen suhteen. Oon saanut Kianasta tänään vain kaksi kuvaa! Facebookissakaan ei ollut kuin neljä lisää. Sari ei ole ollut WhatsAppissa piiiiiiitkään aikaan. Onkohan se kidnapannut mun koiran? Se on kyllä vähän uhkaillut, että ei ehkä anna sitä takaisin. Onneksi Alaskasta sain kuulumiset aamulla. Äitienpäivävieraat oli nähnyt sen voivan hyvin. Toki tietenkin ikävöi minua.

MYRSKYN MERKKEJÄ

Pitihän se tällekin reissulle osua hotelli, missä ei toiminut wifi huonostikaan. Puolille öin tappelin ja sitten luovutin. Tässä nyt sitten saatte tätä herkkua kahden päivän edestä.

PERJANTAI 10.5.2024

Uskotteko, mutta nyt oli ehkä paras hotelliaamiainen koko reissulla! Ei ollut pekonia, mutta oli paistettua makkaraa, omeletteja, hedelmiä, jugurttia, marjoja... - Namsk! Hyvä ruoka, parempi mieli. Ja tietenkin käytiin vielä aamu-uinnillakin. Oli muuten paras allaskin siinä hotellissa. Altaan vesi oli melkein yhtä lämmintä kuin Brucen ulkoaltaassa. 

Lähdettäessä mummut meni vielä hakemaan lähtökahvit, niin siivooja iski kiinni ja alkoi kyselemään, mistä ollaan ja minne mennään. Hili tuli hakemaan minut autosta, -"Ala nyt tulla selevittämään sille työntekijälle. Sillä on joku suomikytkös". Selvisi, että hän oli anoppi jollekin Juntuselle, joka oli kotoisin Suomesta (Minnesotassa, Grand Rapidsista pohjoiseen). Kertoi, että siellä oli käynyt joku lehtimieskin Suomesta tekemässä juttua. Näytin sille Iltalehden jutun Juntusista ja tietenkin hän tunsi kaikki. Iltalehden jutun löydät klikkaamalla tästä.

Tankkasin auton ja hain meille lisää kahvikermaa, sitten oltiin valmiit etenemään. Hurautettiin Deer Riveriin ja sieltä kohti Suomea. Ensimmäiselle kyltille pysähdyttiin kuvaamaan ja jätettiin omatkin terveiset.

Niin ku kerkesin jo moittia, niin maisemat Minneapolisista pohjoiseen tultaessa ovat olleet varsin laimeat ja maastot alavat. Suomeen saavuttaessa alkoivat mäet ja kumpareet. Ne talot joissa edelleen asuttiin olivat isohkoja ja varsin komeita. Oli toki myös jäänteitä vanhemmasta asutuksesta. Jostain syystä meidän kenenkään kamerasta ei löytynyt kuitenkaan kuvaa maisemista.

Kurvasin kirkon pihaan ja näpsittiin pakolliset kuvat. Minä jätin ovenpieleen meidän terveiset; blogin osoitteen ja pienen Suomenlipun. Sen jälkeen ajeltiin päämäärättömästi alueella, kunnes osuttiin tielle 38 ja sitä päästeltiin takaisin Grand Rapidsiin. Tie kulki ainakin kymmenen eri järven kautta. Mutkia ja mäkiä riitti joka mailille. 

GR:ssa käytiin syömässä ja silloin alkoi satamaan. Sääennuste lupasikin koko päiväksi sadekuuroja. Ruokapaikkaa vastapäätä oli näyttelijä Judy Garlandin syntymäkoti, joka on nykyään tietenkin museona. Ei meitä innostanut lähteä sinne, vaan päätettiin vaihtaa kaupunkia. Hibbingiin ajettaessa ei satanut, mutta taivas muuttui komean tummanpuhuvaksi. Lähestyttäessä kaupunkia, alkoi näkyä suuria punaruskeita kivikasoja ja hiekkarinteitä. Sanoin, että nuo täytyy olla jotain kaivostoiminnasta syntynyttä jätettä. Välillä näki selvästi, että hiekkaa on kipattu korkealta, kun puutkin oli osittain kivimurskeen peitossa.

Hibbingissä kurvattiin heti hautausmaalle. Siellä niitä riitti suomalaisia! Ukkonen rymisteli uhkaavasti, ajoin hitaasti käytäviä pitkin ja kilpaa lueteltiin nimiä. Varmasti yli kolmasosa sinne haudatuista oli suomalaisia. Karsikasta en nähnyt, mutta todella monta muuta tuttua nimeä.

Hautausmaalta ajettiin mäkkäriin hakemaan kahvia. Pihalla oli nainen, joka iloisesti huitoi meille. Aateltiin, että keneksihän se meitä luulee? Avasin ikkunan ja hän olikin henkilökuntaa. Ukkonen oli katkaissut sähköt koko paikasta ja jäi kahvit saamatta. Kääntelin auton keulan kohti Chisholmia ja käytiin siellä kahvilla. Samalla nähtiin myös valtavan suuri Iron man - monumentti.

Hibbing vaikutti meistä ihan mukavan oloiselta pikkukaupungilta. Olisi me ehkä voitu viettää siellä ihan kokonainen päiväkin, mutta Virginia jo odotti. Vasta tänään googlasin, että ois siellä ollut Bob Dylaninkin lapsuudenkoti, mutta - oho, ku ei tiedetty!

Ukkosrintama seurasi meidän perässä Virginiaan. Käytiin nopeasti kaupasta hakemassa pientä purtavaa ja sillä aikaa ukkonen jo meni ohi. Pienen raekuuron enää nakkasi meidän niskaan kun oltiin jo autossa.

Hotellilla poika tuskaili hitaan tietokoneen kanssa, eikä minulla silloin vielä välähtänyt. Kun huoneessa aloin siirtämään kuvia blogiin, alkoi otsasuoni sykkiä. Hidas wifi-yhteys siirsi yhtä kuvaa lähes 20min. Mussutettiin iltapalaa ja satuin mainitsemaan, että minun sämpylässä on parasta ennen 13.5. Päpi siihen, että minulla 12.5. Hili ilmoitti yllättyneenä, - "Minulla on 5.12.!!" 

LAUANTAI 11.5.2024

Aamu ei alkanut oikein hyvin. Ahisti. Tajusin aamuyöllä, että se wifi-yhteys on rikki koko hotellissa, kun se respakin tuskaili koneen kanssa. Olisikohan ukkosella osuutta asiaan?

Ei menty aamu-uinnille vaan hurautettiin mäkkärin pihaan, kun siellä on hyvä wifi. Ja matkalla sinne yks valkopäinen mummeli meinas pyyhkäistä meidän Dodgesta keulan. Piti jo ääntää isosti. Googlattiin Evelethin hautausmaa ja ajettiin sinne. Sama meno jatkui. Mahottomasti oli tuttuja nimiä.

Sieltä otettiin suunnaksi yksi Virginian hautausmaa ja ajettiin sekin ristiin rastiin. Aamukaste oli niin kova, että ei mummutkaan halunnut kirmailemaan nurmikolle.

Otettiin suunnaksi Ely. Elyssa oli yksi pääkatu ja sen päässä ruokakauppa. Ruokakaupassa näin vanhemman miehen, jolla oli lippalakissa suomenlippu. Sanoin, - "Komea lakki!" Mies sanoi suomeksi, että hän ei oikein osaa suomea. Lohdutin, että en minäkään englantia. Miehen isä oli kotoisin Jämsänkoskelta ja etunimi oli Veikko. Sukunimestä en saanut selvää.

Vähän harmitti, ettei jääty Elyyn. Motellissa ois ollut väri T-V ja vielä huoneissa puhelimet. Leffateatterikin oli kadun toisella puolella. Aina ei vain voi voittaa...

Käytiin syömässä lounas ja jatkettiin matkaa Elyn hautausmaalle. Se oli meiltä hukassa, mutta Subwayn wifi pelasti meidät. Hautausmaa oli korkealla mäellä. Korkeimmilta paikoilta oli suomalaiset lepopaikan saaneet. Italialaiset ja puolalaiset näytti olevan alarinteissä ja notkoissa. 

Käänneltiin ykköstielle ja otettiin suunnaksi Finland. Tie oli todella hyväkuntoinen, mutta mäkinen ja mutkainen. Metät oli niin surkian näkösiä, että ihimeteltiin mihin täällä Ponssea tarvitaan. 

Erään järven kohdalla H&P halusi kuvaamaan maisemia. Minua ne ei kiinnostanut ja joutessani rapasin autossa sitä näyttöä. Selailin sateliittiradiokanavia ja löysin myös sivuston "Apps" ja arvatkaapa mitä... Sieltä selvisi, että meidän autossa on oma wifi!!! Kirjauduin sisään ja kappas! Nyt minulla oli puhelimessa todella hyvä internetyhteys. Enpä tiennyt itkiskö vai nauraisko. Kerroin varttuneimmille sisarille ilouutisen ja sitten päiviteltiin porukalla. Onhan tuo nyt hyvä tietää kun lomaa on vielä viikko jäljellä. Aatella jos sen ois autoa luovutettaessa kuullut. 

Jossain "keskellä ei mitään" nähtiin komeasti liehuva iso suomenlippu! Liinat kiinni ja kurvattiin pihaan.

Päätettiin, että nyt otetaan kahvit. Marssittiin sisään ja sehän oli baari! Baaritiskin ääressä istui pitkä rivi miehiä ja monesta suusta toivotettiin meidät iloisesti tervetulleeksi. Baarimikko kysyi, mitä meille saisi olla? Pyydettiin kahvia. Sanoi, että sitä se ei oo nyt kyllä keittänyt. Käännyttiin ympäri ja kuultiin kun joku huusi englanniksi, - "Mitä ne halus?" Baarimikko vastasi ja sitten kuului iso - "Whaaat?!"

Jossakin siellä matkanvarrella minulta meinasi taas katketa verisuoni päästä. Nauratti niin, että en saanut happea ja pyörrytti. Ei kovin hyvä yhdistelmä mutkaisella mehtätiellä Chargerin ratissa. Näin nimittäin varoituksen hyppäävästä peurasta. Hihkasin, - "Varokaa pomppivia pandoja!" En tosiaan tiedä, mistä se panda siihen tuli. Aiemmin näin puusta veistetyn kahdella jalalla seisovan hirven ja sanoin sitä poliisiksi. Kun tokenin siitä naurukohtauksesta, totesin, että tämä kaikki johtuu siitä, että ollaan niin kauan oltu reissussa ja suomenkielen sanasto alkaa pikkuhiljaa unohtua...

Finlandiin saavuttiin nyt eri suunnasta kuin ennen. Mentiin tietenkin General Storeen, kun ei siinä kylässä oikein mitään muuta oo. Otettiin pakolliset kuvat seinästä, tsekattiin matkamuistot ja jatkettiin matkaa. Siinä on muuten tuossa seinän kuvassa pari melko naukeaa vetopeliä. 

Huruuteltiin alamäkeen kohti Superiorjärveä ja suunnattiin Lutseniin. Meillä on majoitus Lutsenin hiihtokeskuksessa. Majoituttiin ja iskin heti koneen tulille. Wifi toimii moitteettomasti. 

Aamulla jatketaan Superiorin rantaa kohti Kanadaa. Huomiseksi lupaillaan komeaa keliä ja yli +20C lämmintä. Äitienpäivälounas saatetaan nauttia järven rannalla tai sitten vasta Thunder Bayssa.

Hyvää Äitienpäivää meidän omalle äitille Koposperälle ja kaikille muillekin äideille. <3